Hyviä uutisia Feenixin työmaalta: ensimmäinen rakennus eli Tulilintu on saavuttanut harjakorkeuden (kuvassa eletään vielä helmikuuta). Yläpohjan holvin vedeneristystyöt ovat käynnistyneet. Myös sisätiloissa päästään pinnoitustöihin, sillä kosteudenhallinta on onnistunut mittaustenkin mukaan erinomaisesti.

Muutokset maailmalla vaikuttavat rakentamishankkeisiinkin. Olemme jo ehtineet varautua materiaalien mahdollisiin saatavuus- ja toimitusvaikeuksiin hankkimalla tiettyjä materiaaleja tavallista aiemmin. Meillä on varastossa esimerkiksi n. 120 tonnia metallia, 22 kilometriä julkisivupaneelia ja Tulilintuun tarvittava määrä saunojen tervaleppäpaneelia. Jatkamme järkevän ennakkosuunnittelun parissa.

Ota yhteyttä